Valtuustoaloite metsäluonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi ja ympäristödemokratian vahvistamiseksi Jyväskylässä
Jyväskylä on kaupunkistrategiassaan asettanut missiokseen kuntalaisten hyvinvoinnin, osallisuuden sekä yhteisöllisyyden edistämisen ja yhdeksi tavoitteekseen luonnon monimuotoisuuden turvaamisen. Haluamme olla metsien taloudellisten, ekologisten ja sosiaalisten tavoitteiden yhteensovittamisen edelläkävijä. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen yksi keskeisimpiä osa-alueita on luonnon- ja vesiensuojelu. Myös metsäohjelmamme huomioi suojelualueiden sekä biodiversiteetin merkityksen.
Resurssiviisas Jyväskylä 2040 –ohjelmassamme olemmekin päättäneet käynnistää Jyväskylän luonnonsuojeluohjelman laadinnan vuosien 2022–2025 aikana. Ilmastonmuutos ja biodiversiteetin köyhtyminen koskettavat meitä kaikkia. Siinä missä ilmastonmuutoksen torjunta on globaali haaste, voidaan suomalaisen luonnon monimuotoisuutta eli biodiversiteettiä suojella vain täällä Suomessa. Kuntalaisten osallisuus yhteisen luontomme suojelemiseksi uhkaa kuitenkin jäädä varsin ohueksi.
Jyväskylän kaupunki voi olla edelläkävijä metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa ja kansalais-yhteiskuntaa osallistavan ympäristödemokratian kehittämisessä. Tämä on mahdollista valvomalla neuvottelevan prosessin tuloksena syntyneen metsäohjelman toteuttamista ja päivittämällä se tarvittaessa uutta ekologista tilannekuvaa vastaavaksi. Kansalaisyhteiskunnan kannanotot huomioimalla voidaan vahvistaa luottamusta kunnalliseen demokratiaan, vähentää kaavavalituksia ja nopeuttaa kaavojen toteutumista. Jyväskylän kaltaiset kaupungit ovat suurina yhteisöllisinä maanomistajina avainasemassa luontokadon pysäyttämisessä, luonnon ennallistamisessa ja ilmastokriisin hillitsemisessä. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on edellytys monien muiden tavoitteiden (ekosysteemipalvelut, kuntalaisten terveys, viihtyvyys, maiseman kauneus, virkistäytyminen, turvallisuus) saavuttamiselle.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Jyväskylän kaupunki selvittää mahdollisuutta ryhtyä kaupungille 24.11.2022 jätetyssä kuntalaisaloitteessa "Luonnon monimuotoisuutta lisättävä Jyväskylän kaupungin metsissä" esitettyihin toimiin:
1. Kaupunki arvioi vuoteen 2030 saakka olevan metsäohjelmansa tavoitteiden tähänastisen toteutumisen luonnon monimuotoisuuden säilymisen ja metsäluonnon tilan parantamisen kannalta ja tarvittaessa päivittää metsäohjelmansa, jotta turvataan luontodirektiivin tiukan suojelun piirissä olevien lajien elinympäristöt ja suojellut luontotyypit sekä edistetään luonnonmetsien säilymistä.
2. Kaupunki säilyttää olemassa olevat toimivat ekologiset verkostot uutta yleiskaavaa valmisteltaessa ja toteutettaessa nojautuen uusimpaan tutkimustietoon metsäluonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämisen vaatimista toimista ja turvaten viimeisten lähes luonnontilaisten metsien koskemattomuuden.
3. Vanhoja metsiä ja mahdollisesti suojeluunkin sopivia alueita ei enää käsitellä voimakkaasti, harvenneta ja hakata. Talousmetsissä siirrytään kokonaan jatkuvapeitteiseen metsätalouteen
4. Tavoitteeksi asetetaan vuoteen 2030 mennessä 30 % suojelu ja suojelualueiden pysyvyys turvataan. Metsien luontoarvojen kartoituksesta tehdään yleinen käytäntö. Kaupunki pyytää metsäosastoa arvioimaan säännöllisesti toimenpiteittensä vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen sekä raportoimaan metsäluonnon tilasta.
5. Kehitetään kansalaisyhteiskunnan ja asiantuntijajärjestöjen kannanottojen nykyistä parempi huomioiminen kaavan valmistelussa ja näin toimimalla vähennetään kaavavalituksia ja nopeutetaan kaavojen toteutumista.
Sirkku Ingervo (vas.), Leena Lyytinen (vihr.)